Dan Brown - Inferno

Tämä lukukokemus oli erilainen, sillä luimme kirjan yhdessä mieheni kanssa ääneen. Aloitimme lukemisen kuukausia sitten, mutta jostain syystä vauhti hyytyi kun enää kolmasosa kirjasta oli jäljellä. Nyt pyhien aikaan otimme kuitenkin itseämme niskasta kiinni ja saatoimme päätökseen sarjassaan neljännen Langdon-kirjan.

Robert Langdon herää sairaalasta Firenzessä muistamatta mitään edellisen päivän tapahtumista. Pian hän joutuu keskelle dramaattisia tapahtumia, jotka vievät hänet sairaalasta tohtori Sienna Brooksin asunnolle ja sieltä Firenzen historiallisiin kohteisiin. Käy selville, että Langdonia jahdataan ja hänen täytyy selvittää pahamaineisen tutkijan, Bertrand Zobristin, asettama arvoitus ennen kuin maailman koko väestö on vaarassa. 

Brownin tuotanto ei ole mitenkään uutta meille kummallekaan, joten molemmat tiesivät mitä odottaa kun avasimme kirjan. Pitkälti tämä kirja onkin toisinto edellisistä Langdon-tarinoista, mutta toi se jotain uuttakin pöydälle. Asetelmat kääntyivät välillä rajustikin ja loppu oli jotain täysin uutta (mutta ei niin mahtavaa). Langdon hahmona on tuttu ja turvallinen. Mukana ovat tweed-takki sekä Mikki Hiiri-kello. Langdon pelkää edelleen ahtaita paikkoja ja tietää kaiken hyödyllisen symboleista ja taiteesta. Hän on edelleen suuressa suosiossa naisten keskuudessa. Mietinkin, että jos Brownin kuvaama symbologia olisi oikea tieteenala, olisi se varmasti suosittua nuorten miesten parissa sillä se näyttää houkuttelevan puoleensa kauniita naisia. Sama koskee takuulla Indiana Jonesia ja arkeologiaa. 

Sienna Brooks on tällä kertaa pääosaa esittävä nainen, eli juuri se nuori kaunotar, joka ihastuu Langdoniin. Hän on hyvin älykäs, mutta menneisyys vaivaa häntä. Alun alkaen Sienna ei eroa mitenkään Langdonin edellisistä aisapareista. Myöhemmin Brown päättää kuitenkin tehdä kunnon juonenkäänteen, jota en olisi osannut odottaa. Tämän juonenkäänteen avulla Sienna erottuu muista naissankareista, mikä oli ihan mukavaa vaihtelua. Valitettavasti Brown ei kuitenkaan vienyt asiaa loppuun ja viimeisillä sivuilla Sienna vaipuu samaan kategoriaan edeltäjiensä kanssa. 

Tarinan pahis, eli Bertrand Zobrist, on älykkö isolla ä:llä, jonka radikaalit mielipiteet miellyttävät harvoja. Hänen mukaansa ihmiskunta on tuhoon tuomittu, koska se lisääntyy liian suuressa määrin ja liian kovalla vauhdilla. Niinpä hän maalailee kuvaa rutosta, joka tuhoaisi kolmanneksen maapallon väestöstä, jolloin luonnonvarat riittäisivät paremmin jäljellejääneille. Ajatukset ovat pelottavia, mutta ajankohtaisia. Huomasin itsekin pohtivani tällaisen karsinnan mahdollisuutta, mutta eettiset seikat tunkeutuivat joka kerta mukaan kuvioon. Tästä samaisesta ongelmasta puhuttiin kerran eräässä television keskusteluohjelmassa, jossa tutkija väitti, että vuoden 2004 tsunami oli itse asiassa hyvä juttu, sillä se karsi väestöä, ei vain tarpeeksi. Itse hän ei kuitenkaan ollut valmis uhrautumaan yhteisen hyvän vuoksi. Ei mitään helppoja kysymyksiä siis.

Brownin kaava on tuttu myös tässä kirjassa. On arvoitus, joka täytyy ratkaista. Ratkaisua etsitään ympäri Firenzeä, myöhemmin myös Venetsiaa ja Istanbulia. Lukija saa tietää lisää taiteilijoista, kirjailijoista sekä arkitehtuurista. Minua nämä seikat kiinnostavat edelleen, mutta joku, joka ei tunne samoin, saattaa kokea, että hänelle syötetään väkisin nippelitietoa. Välillä Brownin kirjat tosiaan tuntuvat historianluennoilta. Tuttua on myös elokuvamainen kirjoitustapa, ts. kappaleet ovat lyhyitä ja ne päättyvät lähes poikkeuksetta cliffhangeriin, eli lukemista täytyy jatkaa yön pikkutunneille saakka. Brown hallitsee koukuttamisen taidon. 

Kuten sanoin aiemmin, ei Infernon loppu oikein miellyttänyt minua. En tiedä millä muulla tavalla sen olisi voinut toteuttaa (jos ei sitten väittämällä, että kaikki olikin unta), mutta minua se masensi suuresti. Kun yli sadan kappaleen ajan on kauhisteltu Zobristin julmuutta, kaikki lopahtaakin viimeisillä sivuilla ja yllättäen kaikki onkin ihan ok. Tuli tunne, että olisimme voineet vain hypätä suoraan viimeiseen kappaleeseen ja lopputulema olisi ollut sama. Täytyy myös moittia kirjan suomennosta, joka vilisi kirjoitusvirheitä. Lisäksi kirjan "rehtori" vaihtui tasaisin väliajoin "rovastiksi", mikä myös hieman hämmensi. Kiireellähän tämä on käännetty, mutta itse olisin voinut odottaa vähän pidempään vain saadakseni huolitellumman käännöksen. 

Kaiken kaikkiaan Inferno on taattua Brownia muutamalla uudella ja ovelalla juonenkäänteellä. Se koukuttaa ja sivistää, mutta välillä myös ärsyttää ja turhauttaa. Se ei ole suosikkini Langdon-kirjoista, mutta siitäkin huolimatta lukemisen arvoinen.

Dan Brown: Inferno (Inferno), WSOY 2013, Suom. Jorma-Veikko Sappinen, 468 s.