Jeffrey Eugenides - Naimapuuhia

"Ensinnäkin kaikki nämä kirjat"

Naimapuuhia ei paljon esittelyjä kaipaa. Lyhykäisyydessään se kertoo Madeleinesta, joka rakastuu maanis-depressiiviseen Leonardiin. Madeleinen ystävä Mitchell taas on rakastunut Madeleineen. Kirja sijoittuu yliopistomaailmaan ja myöhemmin niinkin kauas kuin Intiaan. 

Ensimmäisenä ihastuin teemoihin, jotka koskivat kirjoja ja yliopistoelämää. Minä olen aina ollut se outolintu, joka innolla odotti koulun alkamista pitkän kesäloman jälkeen. Rakastin lastenohjelmia, joissa kerrottiin muiden maiden koulunkäynnistä ja läksyt oivat minusta mukavia. Vielä nykyäänkin, pienessä kaipuussani takaisin yliopistolle, en voi vastustaa näissä opinahjoissa liikkuvia teoksia. Madeleinen kirjainnostus taas muistutti omaani ja seuraava lause on kuin suoraan elämästäni:


"Madeleine selasi 'Englantilaisen ja amerikkalaisen
kirjallisuuden kurssivaatimuksia' niin kuin hänen 
huonetoverinsa selasivat Bergdorfin 
luksustavaratalon esitettä."

Intellektuaalisuuden lisäksi Naimapuuhia on niin paljon muutakin. Se on monimutkaisia suhdekuvioita, rakkautta, epätoivoa, matkustamista, välittämistä... Sivu sivulta kirjan henkilöiden elämä avautui eteeni paljon syvällisempänä ja moniulotteisempana kuin olisin osannut aavistaa. Ihastuin Eugenidesin tyyliin kertoa asiat lopusta alkuun ja välillä myös hypäten keskelle toimintaa. Lähes olematon kappalejako kauhistutti aluksi, mutta tajusin vähitellen, miten mukavaa luettavaa tajunnanvirta oli. Koska kun kappalejako katkaisee ajatuksen, voi se kadota kokonaan. 

Naimapuuhia henkilögalleria on herkullinen. Se sisältää hahmoja, jonka kaltaisiin en muista aiemmin törmänneeni kirjallisuudessa. Räikein poikkeus on maanis-depressiivinen Leonard, joka käytöksellään välillä säälitti ja välillä nosti karvat pystyyn. Huokailin vähän väliä turhautuneena Madeleinen ja Leonardin suhdekiemuroita lukiessani. Mitchelliin taas samaistuin uskonnon kohdalla. Aloin himoita teologian kursseille ja harmittelin kun yliopistomme ei teologian opintoja tarjonnut. 

Jos tästä tekstistä ei aiemmin jo selvinnyt, niin sanotaan se vielä suoraan: Suosittelen Eugenidesin viimeisintä lämpimästi. Se on ihana.

"Ja Madeleine katseli yhä vain silmät viirulla,
niin kuin Mitchell olisi jo hyvin kaukana,
kunnes sitten lopulta hymyili kiitollisena ja sanoi:
'Kyllä.'"

Pisteet: *****

Adlibris

Kuva

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

John Boyne - Poika raidallisessa pyjamassa

William Shakespeare - Hamlet

Paulo Coelho - Alkemisti