My favourite things

Eletään 1910-lukua. Venäjää hallitsee Nikolai II, jonka perheeseen kuuluvat vaimo Aleksandra, neljä tytärtä ja yksi poika. Nikolaista on tuleva viimeinen Venäjää hallitseva Romanov. Heinäkuussa vuonna 1918 koko Romanovin perhe murhataan ja kommunismi ottaa vallan maassa. Tsaarin tytär kertoo kuitenkin tarinan, jonka loppu eroaa totuudesta.  Tatjana Romanov, eli Tanja, oli tsaarin toiseksi vanhin tytär. Vaikka hän elääkin yltäkylläisyydessä, ovat hänen ajatuksensa ja halunsa tavallisen nuoren tytön kaltaisia. Kirjan aikana Tanja ehtii sekä rakastua että pettyä. Hänet kuvataan järkevänä ja huolehtivana kun taas muut sisarukset (Olga, Maria, Anastasia ja Aleksei) ovat kaikki hieman lapsellisia. Loppujen lopuksi Tanja on se joka selviää verilöylystä. Tämä on tietenkin fiktiota, koska kuten kaikki tietävät, ei kukaan Romanovin perheestä selvinnyt vallankumouksesta. Tsaarin tytär oli mielestäni upea teos. Se oli koskettava ja ajoittain myös hauska. Se sai minut säälimään Romanovei

"Nainen istui parvekkeella ja kirjoitti" Enpä muista milloin olisin viimeksi lukenut kirjan jo saman päivän aikana kun sen kirjastosta lainasin. Edwardsin teoksen kohdalla kävi juuri näin. Juonittelevien jumalten kaupunki kertoo Leena nimisestä naisesta, joka jättää Suomen muuttaakseen Kreikkaan brittiläisen Harryn kanssa. Kirja kuvailee kulttuurieroja, mutta myös Leenan ja Harryn ailahtelevaa avioliittoa.  Juonittelevien jumalten kaupunki ei ole pitkä kirja. Tarkalleen ottaen, se on 161 sivua pitkä. Silti siihen mahtuu paljon. Vaikka kirja käsittelee kokonaista vuotta Leenan ja Harryn elämästä, ei teoksen tunnelma siltikään ole kiirehtivä. Edwards onnistuu kuvailemaan tapahtumia verkkaisesti ja lukijan huomaamatta aika juoksee eteenpäin.  Ensivaikutelmani Leenasta oli hieman naiivi. Kuka nyt menee naimisiin miehen kanssa, jonka hädin tuskin tuntee? Kuka nyt muuttaa täysin outoon maahan vailla kielitaitoa ja työpaikkaa? Leena on kuitenkin harvinaisen itsenäin

Yön ritari vuodelta 2008 esittelee Batmanin kulta-ajallaan. Tuntuu kuin hän olisi täysin voittamaton. Yön ritarin paluussa Batman, eli Bruce Wayne, onkin haavoittuvainen ja täten ristiriitainen perinteisen supersankarin kanssa. Elokuvassa Lepakkomies kohtaa Banen, Darth Vaderin puhetapaa jäljittelevän lihaskimpun, joka osoittautuu luultua vahvemmaksi. Batmanin täytyy myöntää tappionsa. Ja sehän vasta kirpaiseekin. Erityisesti katsojaa. Christian Bale, Gary Oldman, Tom Hardy, Joseph Gordon-Levitt, Anne Hathaway, Marion Cotillard, Morgan Freeman, Michael Caine... Yön ritarin paluun näyttelijäkaarti on vakuuttava. Eihän tällaisista tähdistä lähde kuin tähtisuorituksia. On sanomattakin selvää, että Christian Bale on upea. Tumma, komea ja vielä loistava näyttelijä. Elokuvan veteraanit taas eivät koskaan petä. Morgan Freeman on lyömätön. Hän luo ympärilleen luottamusta ja tunnen outoa rauhaa nähdessäni hänet valkokankaalla. Positiiviset yllättäjät olivat Joseph Gordon-Levitt sekä A

Kuolema Niilillä jälkeen himosin vielä Christien tuotantoa. En yleensä lue dekkareita, mutta mielestäni yleissivistyksessä on suuri aukko, jos ei tunne edes muutamaa Agatha Christien teosta. Kirjastossa päädyin Kortit pöydällä -kirjaan koska sen henkilögalleria ei kuulostanut turhan monimutkaiselta. Yksinkertaisuus kunniaan. Aina välillä.  Poirot ja seitsemän muuta kutsuvierasta saapuu erikoisen herra Shaitanan luo iltaa viettämään. Ryhmä jakautuu kahtia. Korttipelin aikana herra Shaitanan huomataan kuolleen tikarin iskusta. Epäiltynä ovat neljä samassa huoneessa herra Shaitanan kanssa ollutta henkilöä: tohtori Roberts, rouva Lorrimer, majuri Despard ja neiti Meredith.  Christie osaa aina yllättää. Lukija luulee tietävänsä syyllisen jo kirjan alkumetreillä, mutta dekkareiden kuningattarelta löytyy aina ässä hihasta. Kirjan loppuratkaisu on yllättävä ja hieman raivostuttavakin. Syylliseksi ei osoittaudu se, jonka itse olisin lähes toivonut olevan syyllinen.  Kortit pöydä

"Bette Robinson on nuori nainen, joka kyllästyy työhönsä investointipankissa ja siirtyy viihdemaailmaan PR-toimiston palvelukseen. Bette saa työkseen näyttäytyä tyylikkäissä yökerhoissa ja suunnitella upeita juhlia, mutta ennen kaikkea hänen täytyy tutustua kaikkiin tuntemisen arvoisiin ihmisiin. Hippivanhempien kauhuksi nuori nainen raivaa tiensä viihdemaailman kulissien taakse, missä tärkeintä ei ole mitä tehdään, vaan miltä se saadaan näyttämään." VIP-ihmisiä on toinen Lauren Weisbergerin kirjoittama chick-lit-kirja. Sillä chick-litiä hänen tuotantonsa on. Paremmin kirjoitettua kuin Himoshoppaaja, mutta samaa genreä siltikin. Olin lukenut häneltä Paholainen pukeutuu Pradaan sekä Haluan Harry Winstonin ja pidin molemmista kirjoista. Ne olivat mukavan kepeitä ja suht koht nopealukuisia, vaikka olivatkin yllättävän pitkiä (jos vertaa muihin chick-lit-kirjoihin). Odotin siis paljon tältä teokselta.  Weisbergerin kehittelemät hahmot eivät paljoakaan eroa toisista

Tarina Lumikista on kaikille tuttu. Sen tunnetuimmat versiot ovat Grimmin veljesten ja Disneyn luomia. Nuori tyttö täytyy raivata tieltä koska hän peittoaa kauneudessaan kuningattaren. Hän puraisee myrkyllistä omenaa, jonka taiasta hänet vapauttaa prinssi oikean suudelma. Tältä pohjalta rakentaa tarinansa tänä vuonna valmistunut Snow White and the Huntsman , eli Lumikki ja metsästäjä . Muutamia lisäyksiä kylläkin löytyy.  Lumikin ja metsästäjän Lumikki on kovis. Tai ainakin yrittää olla. Kristen Stewartin Lumikki on ulkoisesti mitat täyttävä. Tummat hiukset, kalpea hipiä ja suuret kauriinsilmät. Valitettavasti Stewartin näyttelijäntaidot eivät sitten täytä niitä mittoja. Ärsyttävän äänekäs hengitys, jota alleviivataan jokaisessa kohtauksessa alkoi käymään hermoille jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Kyllähän sitä metsästä juoksemisesta hengästyy, mutta kun pelkkä kruunun päähän laskeminenkin jo aiheuttaa saman läähätysreaktion, niin jokin on vialla.  Charlize Theronilta o