sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Susanna Alakoski - Svinalängorna

Lähde
Päätin, etten hetkeen lainaa mitään kirjastosta vaan aloitan lukuprojektin, joka koskee kirjahyllyissämme jo olevia kirjoja. Lähdin siis aakkosjärjestyksessä lukemaan läpi kirjoja, jotka olen joko itse ostanut tai jotka on minulle joku hankkinut. Ensimmäisenä olikin sitten Alakoski Susanna ja Svinalängorna.

Mainitsin aikaisemmassa postauksessani, että tämä on kirja, jonka joskus olen aloittanut, mutta en koskaan päässyt puusta pidemmälle. Syy selvisi heti ensimmäisellä sivulla kun kirjan perhe alkoi hukuttamaan kissanpentuja. Yritin kuitenkin suhtautua asiaan kylmän viileästi ja jatkaa lukemista. Onneksi tein niin.

Svinalängorna kertoo suomalaisesta perheestä, joka asuu Etelä-Ruotsissa, Ystadissa. Perheeseen kuuluvat isä Kimmo, äiti Aili, isoveli Markku, keskimmäinen Leena sekä pikku-Sakari. Tämän lisäksi ympärillä pyörivät Puti-kissa ja Terrie-koira. Perhe asuu alueella, jota muut kutsuvat nimellä "Svinalängorna". Isä on töissä tehtaalla ja äiti tekee pätkähommia. Perheen piru on kuitenkin alkoholi, johon vanhemmat sortuvat tuon tuostakin ja lapset saavat kärsiä.

Kirja on kirjoitettu Leenan näkökulmasta. Kirjan alussa Leena on juuri aloittamassa koulun ja viimeisillä sivuilla hän on ehtinyt 14-vuoden ikään. Leenan henkireikiä ovat naapurin Åse ja Riitta, joiden luona hän välillä viettää öitään ja joilta hän saa lohtua ja ymmärrystä. Myös Åsen äiti juo ja on yhdessä kontrolloivan miehen kanssa. Riitan vanhemmat taas järjestävät ryyppyjuhlia. Kun Kimmon väkivaltaisuus Ailia kohtaan pahenee, avautuvat myös Leenan silmät lopullisesti, eikä entiseen ole paluuta.

Alakoski kirjoittaa totuudenmukaisesti eikä kaunistele asioita. Kaaos Leenan keskellä tuntuu ahdistavalta ja välillä tahdoin lopettaa lukemisen juuri tämän takia. Kuvaukset isän juomisesta, äidin murtuneista kylkiluista ja itkevästä Sakarista tunkeutuvat syvälle ja jäävät sinne vielä senkin jälkeen kun kirjan on sulkenut. Jokin kuitenkin ajoi minut kirjan pariin aina uudelleen ja uudelleen kunnes lopulta suljin sen viimeisen kerran. 

Leenan tilanne on turhauttava, sillä yhteiskunta ei tarjoa apuaan kuin vasta viime hetkellä. Kärsin lasten ja eläinten puolesta ja tuntui kamalalta ajatella, että joku joutuu elämään tuollaisen kaoottisen arjen keskellä. Koskaan ei tiedä, millaisessa kunnossa vanhemmat ovat kun tulee koulusta kotiin. Häpeä ja pelko. Pidin Alakosken tyylistä kirjoittaa sillä tunsin todella olevani Leenan kengissä ja tunsin hänen ahdinkonsa. 

Tämä kirja ei katoa mielestäni hetkessä, sillä sen käsittelemä aihe on ajatuksiaherättävä. Myös sen raadollisuus jää kummittelemaan mieleeni. 

Pisteet: 4/5

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...