maanantai 17. joulukuuta 2012

Jouluksi toivon...

Jouluksi toivon tietysti rauhaa päälle maan ja että kaikki epäreiluudet katoaisivat. Nämä eivät luultavasti enää täksi jouluksi ehdi toteutua, joten on minulla listallani muutakin. 

- Carolly Erickson - Minä, Marie Antoinette
Luin Ericksonilta teoksen Tsaarin tytär koska kirjastosta ei juuri silloin löytynyt hänen viimeisintään. Tsaarin tytär oli sen verran hyvä lukukokemus, että haluan ihan ikiomakseni kirjan Minä, Marie Antoinette

- Harry Potter - Legenda
Tämä opus täydentäisi hienosti Potter-kokoelmaamme. Miehellänihän on kirjat suomeksi ja minulla englanniksi. 

- Jennifer Egan - Aika suuri hämäys
En tiedä nolottaako minua myöntää, että sain tietää tästä kirjasta Trendin arvostelun kautta. Näin siinä kuitenkin kävi. 

- Umberto Eco - Prahan kalmisto
Suurin syy tämän himoitsemiseen on kirjan nimessä mainittu Praha, jossa kävimme vuosi sitten. Tämä olisi ehkä kuitenkin paras lainata, sillä olen hieman epäillen seurannut vierestä toisen puoliskon tämänhetkistä lukuprojektia: Ruusun nimi. Jos Prahan kalmisto on puoleksikaan niin kuivahtava, en varmaankaan halua sitä kirjahyllyymme.

- Haruki Murakami - Norwegian wood
Tästä olen lukenut muutaman blogimerkinnän ja niiden houkuttelemana yritin löytää itselleni kirjaa kirjastosta. Lainassa, tietysti. Lainausjono ikuisuuksien pituinen. Joten ehkä tämän voisi siis toivoa omaksi. 

- Elif Shafak - Kirottu Istanbul
Olen lukenut paljon teoksia islaminuskosta enkä ole vielä saanut tarpeekseni.

- Amor Towles - Seuraelämän säännöt
Hesarin kuvaus tästä kirjasta on seuraavanlainen: Romaani 1930-luvun New Yorkista. Olen jo nyt täysin myyty. 

- Yann Martel - Piin elämä
Tässä tapauksessa havahduin vasta kun näin elokuvamainoksen. Siis kyllähän minä tämän olemassaolosta olen tiennyt, mutta nythän se vasta pitääkin itselleen saada.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...