perjantai 22. maaliskuuta 2013

Dan Brown - Gåtornas palats

Lähde
Susan Fletcher työskentelee huippusalaisessa NSA:ssa (The National Security Agency), jossa hän murtaa työkseen koodeja. NSA on TRANSLTR-nimisen tietokoneen tyyssija. Se on lyömätön koodien murtaja. Kun NSA:ssa ennen työskennellyt Ensei Tankado väittää luoneensa murtamattoman koodin, syntyy NSA:ssa kaaos. Mukaan vedetään myös Susanin kihlattu, David Becker, joka seikkailee ympäri Sevillaa etsien erästä tiettyä sormusta.

Olen aiemmin lukenut kolme Brownin kirjaa, joten tiesin, mitä oli odotettavissa. Brown ei pettänyt tälläkään kertaa. Kirja on mukaansatempaava ja lyhyet kappaleet aiheuttavat sen, että lukemista on pakko jatkaa yön pikkutunneille asti. Brownin romaanien lukeminen on kuin elokuvan katsomista ja kappaleet ovat kuin leffan kohtauksia. Brownilla on myös kyky päättää jokainen kappale cliffhangeriin. On lähes mahdottomuus laskea kirja käsistään.

Brownin henkilögalleria ei koskaan ole se realistisin. Susan on kaunis, laiha ja superälykäs. David taas on komea, hauska ja älykäs hänkin. David on yliopiston lehtori, mitä sekä hän itse että kaikki muut ympärillä vähättelevät. Tämä tietenkin ärsytti minua suuresti. Sympatiat olivat kuitenkin Susanin ja Davidin puolella vaikka he nyt olivatkin niin täydellisiä. Muita henkilöitä ovat NSA:ssa johtavassa asemassa oleva Trevor Strathmore, Susanin työkaveri Greg Hale sekä superpahis "Hulohot".

Kirjan dialogi on ajoittain ärsyttävää. Ihmetystä ilmaistaan toistamalla joka ikinen asia, minkä toinen sanoo (tämä koskee erityisesti Susania), mikä antaa mielestäni vain typerän kuvan henkilöstä. Myös ihmisten hidas sytytys sekä toisen henkilön keskeyttäminen juuri kun tämä on sanomassa jotain tärkeää on turhauttavaa. Taisin heilutella kättäni pariin otteeseen sanoen mielessäni "Niin..?", eli toisin sanoen, mene jo asiaan. Saman tunteen herättivät kirjan viimeiset kaksikymmentä sivua; loppu oli aivan liian pitkitetty.

Brownin kirjoissa aina se vähiten todennäköisin pahis osoittautuu itse pahuudeksi. Osasin odottaa tätä, joten tässä kirjassa paljastus ei tullut suurena yllätyksenä. Siitäkin huolimatta kirja aiheutti sydämen tykytystä ja kynsien pureskelua. Brown todella hallitsee jännityksen. Seuraavana hyllyssä odottaakin Kadonnut symboli ja tänä vuonna ilmestyy Brownilta myös uusi kirja. Jännitystä odottaessa.

Pisteet: 4/5

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...