maanantai 29. heinäkuuta 2013

Lauren Weisberger - Revenge Wears Prada

Vuonna 2003 julkaistu Paholainen pukeutuu Pradaan sai tänä vuonna jatkoa. Tämä selvisi minulle Oulun Akateemisessa joitakin kuukausia sitten ja ryntäsin kirja kainalossa suoraan kassalle. Tuntui uskomattomalta, että minulta oli täysin mennyt ohi jatko-osan ilmestyminen. Aloitin lukemisen heti, mutta omista häistä johtuen kesti tähän päivään asti ennen kuin sain luettua kirjan loppuun. 

On kulunut kymmenen vuotta Paholainen pukeutuu Pradaan-tapahtumista ja Andy on menossa naimisiin. Hän on mennyt yksiin Miranda Priestleyn entisen assistentin sekä vihanaisensa Emilyn kanssa ja perustanut häihin erikoistuvan lehden. Andy myös odottaa ensimmäistä lastaan. Kun Runwayn julkaisija Elias Clark ilmaisee kiinnostuksensa ostaa Andyn ja Emilyn lehden, joutuu Andy päättämään, tahtooko hän taas työskennellä Mirandan alaisena. 

En ole yhtään ihmeissäni siitä, että Paholainen pukeutuu Pradaan sai jatkoa. Se ei ole yhtään sen ihmeellisempi kuin Weisbergerin muutkin kirjat, mutta koska se on filmatisoitu, on se kirjoista kuuluisin ja tunnetuin. Jatko-osa saattaa siis olla luvassa myös leffarintamalla. Mutta keskitytäänpä nyt ensin kirjaversioon. Revenge Wears Prada hyppää siis kymmenen vuotta ajassa eteenpäin. Andy on saavuttanut elämässään paljon, mutta Miranda vainoaa edelleen hänen uniaan. Andy kokee myös olonsa epävarmaksi avioliitossaan, jota anoppi ei hyväksy. Lisäksi Andy pelkää miehensä pettäneen. Kun Andy saa lapsen, siirtyy kirja kuvailemaan lapsiperheen arkea, joka ei kylläkään tunnu miltään tavanomaiselta arjelta. On kodinhoitajaa, nannya ja kaikki mahdolliset kodin mukavuudet. Weisbergerin kuvailema luksuselämä ei siis pääty vaikka päähenkilö saakin perheenlisäystä.

Kymmenen vuoden siirtymä on ihan uskottava. On siis aivan realistista, että Andy on saavuttanut kuvaillut asiat tässä ajassa. Yllättävä liittouma Emilyn kanssa selitetään myös perinpohjin, joten se meni minulle myös täydestä. Ainainen Miranda-ahdistus taas ei ollut niinkään uskottava. Edellisessä kirjassa Andy jatkaa eteenpäin voittajana, mutta jatko-osassa hän on jälleen änkyttävä raukka pelkästään kuvitellessaan nähneensä Mirandan jossain hyväntekeväisyystilaisuudessa. Lukijana mietin samaa kuin Andyn mies Max: ei se nainen niin paha voinut olla. 

Revenge Wears Prada on sekä nopea- että helppolukuinen. Se on juuri niin kevyttä kuin odotinkin. Samalla juoni kuitenkin kantaa vaikka pientä ontumistakin on havaittavissa. Hahmot ovat karikatyyreja, aivan kuten kirjassa VIP-ihmisiä. Tällaisista kliseistä kirja kuitenkin elää ja tuntuu, että kuvaukset muotimaailmasta kaipaavat juuri jotain tällaista. 

Pisteet: 3/5

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...