Dan Brown - Den förlorade symbolen

Tarvitseeko minun edes kertoa mikä Brownin Den förlorade symbolen-kirjassa on ideana? Pääosassa on Robert Langdon, mikä varmaankin jo paljastaa paljon kirjan juonesta. Ei tarvitse kuin lukea Enkelit ja demonit sekä Da Vinci koodi, niin pääsee jo hyvin jäljille tästä edellä mainitusta kirjasta. Samaa kaavaa noudattavat myös Murtamaton linnake sekä Meteoriitti. Vaikka Brown tuntuu kirjoittavan saman kirjan yhä uudelleen, tarjosi Den förlorade symbolen, suomeksi Kadonnut symboli, vielä yllätyksiä. 

No, jos sen juonen nyt sitten ihan lyhyesti selittää, niin se menee näin: Robert Langdon päätyy Washington D.C:en hyvän ystävänsä Peter Solomonin kutsumana vetämään luennon. Selviää kuitenkin, että Solomon onkin kaapattu ja että Langdonilla on vain keskiyöhön aikaa selvittää kadonneen symbolin arvoitus. Muita päähenkilöitä ovat pahis Mal'akh, Solomonin pikkusisko Katherine, CIA-pomo Sato sekä vapaamuurari Warren Bellamy. Kirjassa vilisee myös muita sivuhahmoja, mutta kuten aina, on Brownin henkilögalleria aika suppea, mikä ei näin nopeatempoisissa kirjoissa ole ollenkaan huono asia. 

Kadonnut symboli on kuin sukellus historianluennolle. Brown sirottelee faktoja koko tekstin läpi ja välillä innostuu luennoimaan pitkiäkin pätkiä. Minua tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä uskonnolliset symbolit, arkkitehtuuri ja taide ovat kaikki minua kiinnostavia aiheita. Kirja innosti myös googlaamaan mainittuja rakennuksia ja maalauksia vain nähdäkseni, että asia tai esine oli oikeasti olemassa. Brownin taustatutkimus on ollut hyvin laajaa ja perusteellista. Kaiken tämän tiedon lisäksi hän on onnistunut jälleen kerran kirjoittamaan ihan oikeasti jännittävän kirjan. 

Kuten sanoin aiemmin, ovat Brownin kirjat hyvin nopeatempoisia hengästyttävyyteen asti. Kappaleet ovat niin lyhyitä, että lukemista on helppo jatkaa vaikka kello näyttäisi jo mitä. Onneksi olen kuitenkin edelleen kesälomalla, joten valvominen ei ole ongelma. Brown myös hallitsee cliffhangerit. Kadonnut symboli sisälsi joitakin inhottavimmista kohtauksista, joita olen koskaan kirjasta lukenut ja valojen sammuttaminen tuntui yhtäkkiä pelottavalta. Onneksi mies ei ollut työmatkalla tätä lukiessani. 

Robert Langdon on minusta ihana, vaikkakin löytää välillä ratkaisun aivan liian helposti ja selviää hengissä kaikesta. Langdon on kuitenkin sympaattinen aina Mikki Hiiri-kelloaan myöten. Jos Langdon olisi oikea henkilö, lukisin ehdottomasti hänen kirjojaan ja kävisin Amerikassa vain jotta saisin kuulla hänen luennoivan. Kadonneen symbolin naispäähenkilö, Katherine, on älykkö, aivan kuten Brownin edellisetkin sankarittaret. Myös Katherinen tutkimusala kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että en voi kuin harmitella sitä, että hän elää vain kirjan sivuilla. 

Mieheni sanoi tätä kirjaa aloittaessani, että sen on tarkoitus kosiskella amerikkalaisia lukijoita. Tuhahdin loukkaantuneena, ei Brown niin tekisi. Niin hän kuitenkin teki. Amerikkapaatos ei yllä ihan samoihin sfääreihin kuin leffassa Man of Steel, mutta hirveän kauas ei jäädä. Annetaan tämä kuitenkin anteeksi, koska Langdon seikkailee ensimmäistä kertaa Amerikan maaperällä. 

Brown on löytänyt kultakaivoksen, jota hyödyntää niin pitkään kuin lukijoita riittää. Vaikka me kaikki varmasti olemme tietoisia siitä, että Brown toistaa itseään, niin en voi pitää näppejäni irti hänen teoksistaan. Kirjahyllystämme ei vielä löydy Brownin viimeisintä, mutta se varmasti löytää pian tiensä sinne. Pieni hengähdystauko tekee kylläkin hyvää sillä Kadonneen symbolin luettuani tunnen henkisesti juosseeni vähintään yhtä paljon kuin Langdon pinkoi Da Vinci koodissa. 

Dan Brown: Den förlorade symbolen (The Lost Symbol) (Albert Bonniers förlag 2010), 614 s.