sunnuntai 11. elokuuta 2013

Top-10 kannet

Top-10 listat ovat jo menneen talven lumia (?), mutta päätin täällä oman blogini puolella herätellä ne taas henkiin. Itse ehdin kyhätä vaivaiset kaksi listaa, mutta eräs toinen blogi inspiroi minua luomaan lisää luetteloita. Tässä postauksessa esiteltynä blogihistoriani parhaimmat kannet. Kirjan nimeä klikkaamalla pääsee vielä alkuperäiseen postaukseen. 


10. Naimapuuhia - Jeffrey Eugenides
Kannen ja juonen yhteys on rakkaus, mitä kirjassa kyllä riittää. Ehkäpä tummanpuhuvat pilvet kuvaavat myös rakastamisen vaikeutta, mikä myös on keskeinen teema kirjassa. 


9. Konnun kootut viisaudet - Noble Smith
Tämä kansi kuvaa loistavasti kirjan sisältöä, sillä Smith kertoo pitävänsä Bilbon hyräilemästä The Road Goes Ever On-laulusta. Ehkäpä mutkitteleva tie myös kuvaa sitä polkua, jonka voit kulkea onnellisuuteen kirjan neuvoja noudattaen. 


Tämän kirjan kannessa olisi voinut olla järkyttäviäkin kuvia, mutta sen sijaan se kuvastaa juuri sitä, mitä kirjan nimi kertookin. Koska kansi ei lupaile mitään sen kummempaa, on järkytys vielä suurempi lukijan edetessä kirjan viimeisille sivuille.


7. Dead Reckoning - Charlaine Harris
Sookie Stackhouse-kirjojen kannet eivät aluksi tunnu sopivan yhteen kirjojen juonen kanssa, mutta tarkemmin ajateltuna, kirjathan ovat hyvinkin kepeitä. Kaikki kirjojen kannet ovat voimakkaan värisiä ja jokaisessa komeilee Sookie itse. Glitteristä myös plussaa, vaikka sitä ei valitettavasti tästä kuvasta näekään. 


6. Babes i Beijing - Rachel DeWoskin
Tämä kansi pisti lievästi sanottuna silmään eräässä kirjakaupassa Lundissa ja ostin sen luettuani takakannen kuvauksen. Kirjoitin tästä kirjasta, että kansi lupailee kevyttä höttöä, mutta että sisältö onkin jotain aivan muuta.


5. Alkemisti - Paulo Coelho
Koko kirja oli yhtä jatkuvaa taideteosta. Kansi on upea hopean ja kullan vastakkainasettelu. Mikään kansikuvassa ei anna vinkkejä kirjan juonesta, mikä ei oikeastaan haitannut koska avasin kirjan suurta uteliaisuutta tuntien juuri kannen takia. 


4. Piiat - Kathryn Stockett
Kirjan kansi on ihanan sinisen sävyinen ja myös kirjan teema tulee hyvin esille. Valkoihoinen ja tummaihoinen nainen seisovat toisistaan erillään. Kaiken lisäksi vaalea nainen on sijoitettu tumman naisen yläpuolelle.


3. Carrien nuoruusvuodet - Candace Bushnell
Sinkkuelämää on yhtä värien ja muodin ilotulitusta. Sama koskee myös tämän kirjan kantta, mikä on jälleen yksi syy siihen, miksi lankesin. Voiko kirjan kansi enää houkuttelevammaksi muuttua?


2. Little Been tarina - Chris Cleave
Tässä on taas kirja, jonka kansi on syötävän ihana. Afrikkalaistytön eksoottinen profiili yhdessä kirkkaiden värien kanssa kertoo mielestäni paljon kirjasta ja sen värikkäistä kielikuvista. 


1. Minä, Marie Antoinette - Carolly Erickson
Kirjan kansi on tärkeä, sillä se on ensimmäinen asia, johon huomio kirjakaupassa kiinnittyy. Tämän kirjan kansi on sokerin suloinen ja heijastaa loistavasti Marie Antoinetten elämää. Sain kirjan lahjaksi, mutta haaveilin siitä jo aiemmin osittain juuri kannen takia. Hassua muuten, että mielestäni parhaat kannet sisältävät molemmat naisen profiilin. 

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...