perjantai 3. helmikuuta 2012

Kathryn Stockett - Piiat

Heti alkuun täytyy tunnustaa, että kyllä, näin ensin leffan ja vasta sitten luin kirjan. Häpeä. Kun kävimme katsomassa Piiat Oulun Finnkinossa sain paljon itkunaihetta. Elokuva oli koskettavin pitkään aikaan. Tämän takia minun oli myös saatava kirja käsiini. 

Piiat kertoo 60-luvun Mississipistä, jossa tummaihoiset palvelevat valkoihoisten kotitalouksissa. Siinä samassa kun joku, tässä tapauksessa parikymppinen Skeeter sekä tummaihoinen Aibileen, uskaltaa huomauttaa asetelman epäkohdista, syntyy suuri kohu. 

Tästä arvostelusta tulee väkisinkin vertaus elokuvan ja kirjan välillä, mutta mitäs pienistä. Pidin molemmista yhtä paljon, sillä elokuva kunnioittaa pitkälti kirjan etenemistä. Suurin ero oli Skeeterin hahmossa. Elokuvassa Skeeter on hyvin itsevarma jo alusta pitäen, enkä sen vuoksi huomannut mitään suurempaa kasvutarinaa. Kirjassa Skeeter on sinisilmäisempi ja haavoittuvaisempi. Kohdat, joissa kuvailtiin, miten muut kaupungin naiset vain käänsivät Skeeterille selkänsä sattuivat pahemmin kirjaa lukiessa kuin elokuvaa katsoessa. Samaa koskee Skeeterin ja Stuartin suhdetta, joka ei koskaan mennyt niin syvälle elokuvaversiossa. En osaa sanoa pidänkö enemmän kirjan vai elokuvan Skeeteristä. Molemmissa on omat puolensa. 

Piiat on liikuttava lukukokemus. Kuvaukset siitä, miten valkoinen lapsi itkee tummaihoisen naisen perään unohtaen samalla oman äitinsä, joka ei koskaan paljoa ole hänestä välittänytkään, nostivat kyyneleet silmiini. Stockett puhuu kokemuksen syvällä rintaäänellä, mikä ilmenee hänen loppusanoissaan, joissa hän kertoo hieman oman nuoruutensa tummaihoisesta taloudenhoitajasta. Skeeterin esikuva löytyikin lähempää kuin arvasinkaan. 

Piiat tarjosi siis naurua ja itkua. Ja nyt puhun sekä kirjasta että elokuvasta. Kirjan rakenne on ihanan vaihteleva sillä kertoja vaihtuu lukujen välillä. Kun vuorossa oli Minny, tiesin, että luvassa oli hauskoja lausahduksia ja juonenkäänteitä. Aibileen kohdalla taas odotin kyyneleitä. Skeeter taas toi mukanaan sekä iloa että surua. Kertaakaan en kyllästynyt tätä lukiessani. Ja se on jo paljon sanottu.

Pisteet: *****

Kuva

2 kommenttia:

Linnea kirjoitti...

Kirja oli kyllä hyvä. Elokuvaa en ole vielä(kään) nähnyt, mutta niin moni on sitä nyt jo kehunut, että pitänee jossain vaiheessa etsiä se käsiini!

Maria kirjoitti...

Suosittelen :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...