Chris Cleave - Little Been tarina

Little Been tarina kertoo nigerialaisesta tytöstä, Beestä, joka pakenee omasta maastaan Iso-Britanniaan. Hän etsii englantilaista pariskuntaa, jonka hän joitakin vuosia sitten oli tavannut eräällä rannalla Nigeriassa. Kun Bee monen mutkan kautta saapuu pariskunnan ovelle, saa hän selville, että Andrew, Sarahin mies, on tehnyt itsemurhan. Samaan aikaan perheen pieni poika, Charlie, kantaa yllään Batman-asua, josta ei suostu luopumaan. Vähitellen henkilöiden kohtalot kietoutuvat yhteen. 

Little Been tarina on sekä valoisa että synkkä ja hauska että surullinen. Se koskettaa poliittisesti arkaa aihetta, laitonta maahanmuuttoa, ihan uudella tavalla. Teos on kielen riemuvoitto ja sen lukeminen oli täyttä nautintoa. Kieriskelin mielihyvästä ihanissa vertauksissa, joita kirja oli pullollaan. Tässä niistä herkullisimmat:

Toinen tyttö oli laiha, ja hänen ihonsa oli tummanruskea ja silmänsä vihreät

kuin hyytelömakeinen kuutamossa, kun siitä on imeskelty sokeri päältä. (s.20)

- - hän piteli nyt luuria kädessään. Hän kuiskaili siihen kielellä, joka kuulosti

aivan siltä kuin perhonen olisi hukkumaisillaan hunajaan. (s.25)

Toukokuu meneillään, ja lämmin auringonpaiste tihkui pilvenraoista, ikään

kuin taivas olisi rikkinäinen sininen malja, jossa lapsi yritti pitää hunajaa. (s.80)

- - ikävät kokemukset ovat kuin meri. Ne peittävät kaksi kolmasosaa maailmasta. (s.196)

Kuvittelin, että kännykät olisivat yhtä hankalia. Että pitäisi kääntää nappulaa

kaiken suhinan ja vongahdusten yli, ja ensin ystävän ääni kuuluisi outona

ja heikkona ja hukkuisi melkein ulinaan - aivan kuin hänet olisi

litistetty ohueksi kuin keksi ja pudotettu metallilaatikkoon, joka oli täynnä apinoita - - (s.199)

Kaikki hohti kuutamossa niin kirkkaana, että tuntui kuin olisi päivä, eikä mikään

tavallinen päivä, vaan hämmentävä ylimääräinen päivä, kuin kuudes varvas 

kissalla tai salainen viesti, joka löytyy sellaisen kirjan välistä,

jonka on lukenut monta kertaa huomaamatta mitään. (s.299-300)

Kielikuvat, jotka avautuivat eteeni olivat niin aitoja, että tunsin melkein olevani paikan päällä Afrikan auringon alla ja ahdistavassa lähiössä Englannissa. Sekä Been että Sarahin tarina avautuu rikkaan kielen kautta ja en voi muuta kuin ihailla.

Kun kyseessä on aihe kuten laiton maahanmuutto, ei kirjalta voi odottaa paljonkaan onnen hetkiä. Little Been tarina on kuitenkin erilainen. Sen musta huumori ja itseironia ovat lyömättömiä. Huomasin nauravani kyyneleiden läpi. Kuiva brittihuumori sopi loistavasti tämän kirjan sivuille. Säilöönottoyksikkö, jossa Beetä pidetään kaksi vuotta, kuvataan synkäksi paikaksi. Tästäkin huolimatta sen seinien sisälle mahtuu myös humoristisia kuvauksia. Kun Bee ja kolme muuta naista vapautetaan (väärin perustein), ja he yrittävät saada kyydin pois rakennuksesta, sanoo jamaikalainen Yevette seuraavasti yhdestä tytöstä:

"Turha vaiva, muru", hän sanoi. "Ennemmin Luoja kuttuu lapsensa 

kotia kuin tuo kuttuu taksin." (s.26)

Tilanne on kaikkea muuta kuin koominen, mutta kuitenkin Cleave saa lukijan nauramaan. Samaa huumoria löytyy Sarahin hyvin surullisesta tilanteesta. Kun Andrew kuolee ja hautajaisten aika tulee, kävelevät Sarah, Bee ja Batmaniksi pukeutunut Charlie ruumisauton edellä:

Poikani ilme kuvasti täydellistä riemua. Hän, Batman, oli pysäyttänyt

liikenteen. - - Hän pelkäsi, että Lunnin näkymättömät joukot

hyökkäisivät minun kimppuuni. Minä pelkäsin, ettei hän ollut käynyt

pissalla ennen lähtöä ja että hän pissaisi lepakkopöksyihinsä. Minua

myös pelotti olla leskenä lopun ikäni. (s.38-39)

Näin luontevasti Cleave rinnastaa pissalla käynnin ja leskeyden. En voi edelleenkään muuta kuin ihailla.

Kun kuvaan ilmestyy Sarahin rakastajatar, Lawrence, jonka kanssa Sarah on pettänyt miestään ennen ja jälkeen heidän Nigerian-reissunsa, pelkäsin menettäväni sympatiat Sarahia kohtaan. Jollain kummalla tavalla Cleave kuitenkin onnistuu kiertämään tämänkin ansan. Lawrence valehtelee omalle vaimolleen sanoen menevänsä työmatkalle, mutta meneekin Sarahin luo. Sarah kuitenkin torjuu hänet ensin, mikä masentaa Lawrencea:

"Tunnen vain itseni niin hemmetin tyhmäksi. Minulla oli kaikki mietittynä.

Järjestin itselleni vapaata töistä, keksin tarinan Lindalle.

Ostin jopa leluja lapsille siltä varalta, että unohtaisin sen 

kotimatkalla. Minulla oli kaikki mietittynä. Luulin että 

se olisi sinusta mukava yllätys - -" (s.248)

Lawrence siis pettää vaimoaan, Lindaa, livahtamalla salaa juuri miehensä menettäneen Sarahin luo ja minä huomaan sääliväni miestä kun hänen suunnitelmansa näin menivät pieleen. Tämä on jo nerokasta kirjoittamista.

Kaiken huumorin ja kepeyden alla piilee kuitenkin se tosiasia, että kirja on pohjimmiltaan surullinen ja järkyttävä. Kun pikku-Batman hakkaa isänsä arkun kantta huutaen "Äiti! Ota isi POIS! Ota isi pois taivaasta!" (s.65) en voinut muuta kuin kyynelehtiä. Bee taistelee henkensä edestä ja Sarah suree rakkaudetonta avioliittoaan vierellään pieni poika, joka ei suostu riisumaan Batman-pukuaan. Suru hautajaisissa oli käsinkosketeltava ja näin edessäni järkyttyneen seurakunnan, joka ei tiedä miten reagoida pienen pojan välittömään suruun. Charlie ei ymmärrä, mitä kuolema tarkoittaa. Samaan aikaan kuolema on Beelle jotain käsinkosketeltavaa. Koko hänen perheensä on kuollut ja hän pelkää myös oman henkensä puolesta. Hän miettii tapoja, millä tappaa itsensä, jos "ne miehet tulevat". Cleaven kirjassa ilo ja suru sekä odotus ja pelko kulkevat sulassa sovussa, käsi kädessä. Lukijana en kuitenkaan ole hämmentynyt vaan äärettömän onnellinen ja kiitollinen siitä, että sain lukea tämän teoksen. 

Pisteet: 5/5