Barbara Demick - Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa

Pohjois-Korean noin kuukauden takaisten uhkausten myötä kiinnostuin tästä kiistellystä maasta. Suljettu maa osui silmään kauppareissulla. Barbara Demick on viettänyt aikaa Etelä-Koreassa ja käynyt myös Pohjois-Koreassa. Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa kertoo kuuden Pohjois-Koreasta loikanneen henkilön tarinan. 

Pohjois-Koreaa hallitsee yksinhaltija, joka on korotettu jumalan asemaan. Lapset opetetaan pienestä lähtien palvomaan hallitsijaansa. "Rakas johtaja" menee oman perheen, jopa oman hengen edelle. 

Pohjoiskorealaisissa sanomalehdissä kerrottiin tarinoita

yliluonnollisista ilmiöistä. Sanottiin, että jos merimiehet lauloivat

merihädässä lauluja Kim Il-sungin kunniaksi, myrsky tyyntyi.

Kun Kim Jong-il kävi demilitarisoidulla rajavyöhykkeellä, 

salaperäinen sumu suojasi häntä Etelä-Korean tarkka-ampujilta. 

- - Kuten Jeesuksen syntyessä, myös Kim Jong-ilin syntymähetkellä

taivaalla oli kuulemma ollut kirkas tähti, ja sen lisäksi vielä

kaunis kaksoissateenkaari. (s.68)

Kuten Demick itsekin toteaa, vaikuttaa Pohjois-Korea parodialta. Lukijan on vaikea käsittää, miten ihmiset voidaan aivopestä uskomaan tällaisiin naurettavuuksiin. Demick kuitenkin muistuttaa, että uskottelu alkaa jo lapsena ja jatkuu läpi elämän. Kodeissa seinällä täytyi roikkua sekä johtajan ja myöhemmin myös hänen poikansa kuva. Seinälle ei saanut ripustaa muita kuvia ja kuvat täytyi pitää putipuhtaina pyyhkimällä ne joka aamu. 

Katsoin YouTubesta videoita, joissa kuvattin pohjoiskorealaisten reaktioita Kim Il-sungin kuolemaan. Ihmiset vajosivat polvilleen ja itkivät holtittomasti. Yksi Demickin haastattelema loikkaaja antaa tilanteesta toisenlaisen kuvan:

Nyyhkyttävien opiskelijoiden ympäröimä Jun-sang mietti:

Jos kerran kaikki muut tunsivat noin aitoa rakkautta Kim Il-sungia kohtaan

ja hän ei, niin kuinka hän sopisi joukkoon? - - Hän oli yksin erilaisuutensa

kanssa, täysin yksin. - - Tätä ilmestystä seurasi toinen yhtä hätkähdyttävä ajatus:

hänen koko tulevaisuutensa riippui hänen kyvystään itkeä. - -

Aluksi hän piti päätään painuksissa, jolloin kukaan ei voinut nähdä hänen silmiään.

Sitten hän totesi, että jos hän pitäisi silmiään tarpeeksi kauan auki, niitä 

alkaisi kirveltää, jolloin kyyneliä alkaisi valua.  - - Keho otti

mielestä vallan, ja äkkiä hän todella itki. Jun-sang tunsi

putoavansa polvilleen, keinuvansa edestakaisin ja nyyhkyttävänsä muiden lailla.

Hänellä ei ollut vaihtoehtoja. (s.137f.)

Kuinka moni pohjoiskorealainen teeskentelee henkensä edestä? Kukaan Pohjois-Koreassa nyt asuva ei varmasti uskaltaisi antaa rehellistä vastausta tähän kysymykseen. 

Pohjoiskorealaisille uskotellaan, että muualla maailmassa asiat ovat vielä huonommin. Heillä "ei ole mitään kadehdittavaa maailmalta". Heidän perivihollisiaan ovat amerikkalaiset, japanilaiset ja eteläkorealaiset. Lapset opetetaan pienestä asti vihaamaan ulkopuolisia:

Yksi musiikkiluokassa opetetuista lauluista oli "Ampukaa jenkkisiat":

"Vihollisemme amerikkalaissiat

yrittävät vallata kauniin isänmaamme

mutta valmistan omin käsin aseita

ja ammun heidät. PAM, PAM, PAM." (s.166)

Ruokapula iski Pohjois-Koraan 1990-luvulla. Demick kuvailee, miten pohjoiskorealaiset yrittivät selvitä vaikeimpien aikojen yli. Palkkoja ei maksettu ja kaupoista ei enää saanut riisiä. Samanaikaisesti yksityinen kaupankäynti oli kielletty, sillä se oli kommunismin vastaista toimintaa. Kuuliaisuus olisi kuitenkin johtanut varmaan kuolemaan, joten rahaa ja ruokaa oli saatava myös kyseenalaisin keinoin. Pohjois-Koreassa naisten ja miesten väliset avioliittoa edeltävät suhteet ovat tabu. Kaksi kirjan päähenkilöistä seurustelivat seitsemän vuotta. Tänä aikana mies uskalsi suudella naista poskelle kerran ja tällöinkin nainen vetäytyi kauemmas häpeissään. Ruokapulan aikana häveliäisyyden rajat kuitenkin häilyivät ja maassa alkoi esiintyä prostituutiota:

- - usein itsensä kaupittelijat olivat nuoria naimisissa olevia naisia,

jotka yrittivät epätoivoissaan saada lapsilleen ruokaa.

He pyysivät usein maksuksi vain pussillisen nuudeleita

tai muutaman bataatin. (s.210)

Nälänhädän kasvaessa, myös valtion toimet tiukentuivat. Ihmiset hakivat rahaa ja ruokaa rajan toiselta puolelta, Kiinasta. Valtio ei tietenkään tästä pitänyt, ja vankileiri- ja kuolemantuomioita jaettiin surutta: 

Etelä-Koreaan loikanneet pohjoiskorealaiset kertoivat, kuinka

1990-luvulla oli pantu toimeen teloituksia, joiden syyksi oli

riittänyt aviorikos, prostituutio, pidätyksen vastustaminen

tai epäasiallinen käytös. Rajan läheisessä Onsongin kaupungissa - -

neljä opiskelijaa oli teloitettu, koska he olivat viuhahdelleet

alasti juovuspäissään. (s.251)

Valtion täytyi tajuta, ettei propaganda pure nälkää näkeviin ihmisiin. Panoksia piti siis koventaa. Tämä tehtiin jälleen tavallisten ihmisten kustannuksella.

Tämä postaus sisältää paljon lainauksia kirjasta, koska ne ovat mielestäni hyvin kirjoitettuja ja kuvaavia. Kirjan rakenne on mielestäni onnistunut ja aidot tarinat koskettavat. Ne voi helposti kuvitella fiktioksi, mutta Suljettu maa luokitellaan kuitenkin tietokirjaksi. Tarinat ovat aitoja ja sorto jatkuu edelleen Pohjois-Koreassa. Suljettu maa oli vakuuttava lukukokemus ja sai minut ymmärtämään, ettei oman arkipäivän jokaisesta pikkuasiasta kannata valittaa. Meidän ei sentään tarvitse miettiä päivän jokaisena hetkenä, mistä saamme seuraavan ateriamme.

Pisteet: 5/5