lauantai 7. huhtikuuta 2012

Safe & Sound

Otsikon kappale ansaitsee oman postauksensa. Ihan oikeasti. Safe & Sound löytyy Nälkäpelin lopputeksteistä ja täten luonnollisesti elokuvan soundtrackilta. Kappaleen takaa löytyy m.m. Taylor Swift, joka myös esittää kappaleen yhdessä The Civil Wars:in kanssa. 

Musiikki on minulle hyvin tärkeää. Ennen en suostunut bussiin, autoon tai junaan ilman kannettavaa cd-soitintani ja myöhemmin ämppäriäni. Oikeanlainen musiikki juuri oikeanlaisella hetkellä on uskomaton kokemus. Kun musiikki myötäilee mielialaa täysin saumattomasti koen olevani täydellisen onnellinen. Safe & Sound on hyvin lähellä täydellisyyttä.

Just close your eyes
The sun is going down
You'll be alright
No one can hurt you now
Come morning light
You and I'll be safe and sound

Koska tiedän, että kappale liittyy elokuvaan Nälkäpeli, on sanoma sen takana helppo ymmärtää. Laulun minä-henkilö on Katniss ja henkilö, jota hän puhuttelee on hänen pikkusiskonsa. Vaikka elokuva ei mielestäni kyennyt korostamaan Katnissin ja Primrosen suhdetta niin hyvin kuin olisin odottanut, niin tämä laulu iskee syvälle sisimpään ja jää soimaan sinne pitkäksi ajaksi. Tämän laulun kuultuani ymmärrän myös sisarusten välistä suhdetta paremmin.

Arvostukseni Taylor Swiftia kohtaan nousi tämän laulun myötä. Hänen äänensä soi kauniisti ja kuiskaillen laulussa Safe & Sound. Kappaleen video on yhtä huumaavaa ja haunting (en löydä tälle tarpeeksi kuvailevaa suomennosta) kuin itse biisi. Juuri nyt tuntuu, etten saa kappaleesta tarpeekseni. Kiitos tästä, Taylor Swift.

Ei kommentteja:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...