Anthony Berkeley - Myrkytetyn suklaarasian arvoitus

Lähde
Emman jälkeen dekkari tuntui ihanan kevyeltä luettavalta. Myrkytetyn suklaarasian arvoitus on ensimmäinen kirja, jonka luin Berkeleylta. Ostin kirjan kirjaston poistokorista vuosia sitten 50 sentillä. Sain huomata, että tämä oli todella hyvä kauppa. 

Joan Bendix kuolee syötyään suklaata näytepakkauksesta, jonka hän on voittanut vedonlyönnissä. Poliisi on neuvoton ja rikoksen selvittäminen siirtyy kirjavalle joukolle ihmisiä, jotka ratkovat huvikseen laittomuuksia. Kerhoon kuuluvat sir Charles Wildman, rouva Fielder-Flemming, herra Morton Harrogate Bradley, Roger Sheringham, Alicia Dammers ja herra Ambrose Chitterwick. Suurin osa heistä on dekkarikirjailijoita, mutta joukosta löytyy myös asianajaja. Jokainen kerhon jäsen kertoo omista tutkimuksistaan ja teorioistaan viikoittaisissa tapaamisissa. Muut jäsenet taas koittavat löytää heikkoja kohtia teoriasta. 

Teoksen juoni epäilytti minua aluksi, mutta ymmärsin pian sen nerouden. Myrkytetyn suklaarasian arvoitus onkin yhden salapoliisiromaanin sijasta kuusi dekkaria. Jokaisen teorian jälkeen lukija uskoo ratkaisun löytyneen, mutta jollain tavalla seuraava ehdotus onnistuu aina olemaan parempi. Kirja onnistuu koukuttamaan lukijan viimeisille sivuille asti. 

On erikoista, että kerhon jäsenet jäävät hieman valjuiksi, vaikka he kertovatkin tarinaa. Tämä ei mielestäni kuitenkaan ollut huono asia. Pääosaan nousivat uhri ja rikokseen liittyvät henkilöt. Kuva herra ja rouva Bendixista muuttuu jokaisen näkemyksen myötä. Alussa pariskunta oli hellyyttävä ja heitä kävi sääliksi. Vähitellen rouva Bendixin luonne taas paljastuu, samoin herra Pennefatherin, jolle myrkytetty suklaarasia alunperin lähetettiin. Tässä teoksessa kukaan ei ole epäilysten ulkopuolella.

Ainoa asia, mistä en pitänyt kirjassa, oli loppuratkaisu. Verrattuna aiempiin sivuihin, se tuntui äkkinäiseltä ja huonosti suunnitellulta. Yllättävä se kuitenkin oli, sitä ei käy kieltäminen.

Kirjan luettuani katsoin vielä kirjaston sivuilta, josko hyllyistä löytyisi vielä muita Berkeleyn teoksia. Löytyihän niitä. Christien sijasta taidan siis jatkossa suosia erästä toista salapoliisikirjailijaa.

Pisteet: 5/5

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

John Boyne - Poika raidallisessa pyjamassa

William Shakespeare - Hamlet

Paulo Coelho - Alkemisti